Thomas Bormolini

Thomas Bormolini
Henkilötiedot
Syntynyt29. elokuuta 1991 (ikä 32)
Sondalo, Italia
Uran tiedot
Seura Italia CS Esercito
Laji ampumahiihtoView and modify data on Wikidata
Maailmancup
Kaudet 2014-
Paras sijoitus 13
Voitot 0
Palkintokorokkeella 0

Tietolaatikko päivitetty 6. joulukuuta 2015

[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Thomas Bormolini (s. 29. elokuuta 1991 Sondalo) on italialainen ampumahiihtäjä, joka edustaa CS Esercito -seuraa. Bormolini debytoi ampumahiihdon maailmancupissa joulukuussa 2014 Östersundissa ollen henkilökohtaisessa debyyttikilpailussaan 19. eli heti maailmancupin pisteillä. Parhaimmillaan hän on sijoittunut 13:nneksi Östersundin pikakilpailussa kaudella 2019–2020. Viestin maailmancupkisoissa hän on sijoittunut kerran toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi.

Bormolini on osallistunut kaksiin nuorten MM-kisoihin, joissa hänen paras sijoituksensa on 26. vuodelta 2012 Kontiolahdelta. Aikuisten arvokilpailuihin hän on osallistunut vuoden 2015 MM-kilpailuista Kontiolahdelta alkaen. Parhaimmillaan hän on sijoittunut 27:nneksi Östersundin MM-kilpailujen 2019 takaa-ajokilpailussa.

Lähteet

  • Thomas Bormolini Kansainvälinen ampumahiihtoliitto (IBU). (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.