Tapio Horila

Someron torppamuseo Hämeen Härkätien varrella Jaatilanjoen rannalla syntyi Tapio Horilan aloitteesta.

Tapio Horila (2. helmikuuta 1910 Tyrvää – 15. huhtikuuta 2006 Somero) oli suomalainen filosofian tohtori, opettaja ja kotiseututyön vaikuttaja Somerolla.

Opettaja

Horila toimi suomen kielen lehtorina Someron yhteiskoulussa vuosina 1939–1973. Opettajana Horila oli pidetty ja arvostettu.[1] Hänen tunnettuihin oppilaisiinsa Someron yhteiskoulussa kuuluvat muiden muassa M. A. Numminen ja Rauli Badding Somerjoki.[2]

Kotiseututyö

Horilan tunnetuimpiin aikaansaannoksiin somerolaisessa kotiseututyössä kuuluu vuonna 1956 avattu Someron torppamuseo.[1]

Horilan julkaisuja kotiseututyön alalta ovat kokoelmat Someron sananparsia (1977), kaskukokoelmat Ilo irti (1979) ja Velmuiluja (1980) sekä lukuisat eri yhteyksissä julkaistut muut kirjoitukset, joita on koottu Horilan 80-vuotisjuhlakirjaan Lehtori ja hänen syrjähyppynsä (1990).[1] Myös vuonna 1973 julkaistun, toisen Tyrvään yhteiskoulun kasvatin Pertti Virtarannan toimittaman Someron murrekirjan synnyssä Horila oli yhtenä aloitteentekijänä.[3]

Tunnustuksia

Ansioistaan kotiseututyön kehittäjänä ja perustajana Somerolla Horila palkittiin kotiseutuneuvoksen arvonimellä.[4]

Kirjallisuutta

  • Horila, Tapio: 1800-luvun geologiset uudissanat Antero Vareliuksen kielessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 285. Helsinki: SKS, 1967.
  • Horila, Tapio: Someron sananparsia. Kansanelämän kuvauksia 10. Helsinki: SKS, 1977. ISBN 951-717-123-4.
  • Horila, Tapio (toim.): Ilo irti! Kaskuja Somerolta 1. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 1979. ISBN 951-9063-09-9.
  • Horila, Tapio (toim.): Velmuiluja. Kaskuja Somerolta 2. Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 1980. ISBN 951-9063-14-5.
  • Horila, Tapio: Torppa härkätien varrella Jaatilanjoen rannalla: Someron museo 1956-1981. Somero: Somero-Seura, 1981.
  • Horila, Tapio: Lehtori ja hänen syrjähyppynsä. Kirjoituksia kansanperinteestä ja kotiseututyöstä, äidinkielestä, ihmisistä. Somero: Somero-Seura, 1990. ISBN 952-90-2450-9.

Lähteet

  1. a b c Valanne, Kyösti: FT, kotiseutuneuvos Tapio Horila 2.2.1910–15.4.2006. Lounais-Hämeen Luonto, 2006, nro 93, s. 50. Forssa: Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistys. Lehden verkkoversio (pdf). Viitattu 23.10.2011. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Horila, Tapio: Opettaja muistelee Mauria ja Raulia. Someron Joulu, 2000, s. 42–45. Somero: Somero-seura.
  3. Virtaranta, Pertti: Someron murrekirja, s. 8. Vammala: SKS, 1973. ISBN 951-717-008-4.
  4. Tapio Horilan kokoelma Someron kaupunginkirjasto. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 23.10.2011.

Aiheesta muualla

  • Komu, Eija: Tapio Horila. Opettaja ja tietokirjailija 30.11. 2011. Someron kaupunginkirjasto. Viitattu 25.12.2017.
  • Tiirakari, Leeni: In memoriam Tapio Horila. Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museo yhdistys. Vuosikirja, 2006, 75. vsk, s. 88–92. Forssa: Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys. ISSN 0359-1832.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)