Svendborg

Svendborg
Svendborgin satama.
Svendborgin satama.
vaakuna
vaakuna

Svendborg

Koordinaatit: 55°3′0″N, 10°36′0″E

Valtio  Tanska
Alue Etelä-Tanskan alue
Kunta Svendborgin kunta
Väkiluku 26 897
Ajankohdan 1.1.2012 mukainen väkilukutieto koskee taajamaa (tansk. by), ja sen lähteenä on Danmarks Statistik.[1]
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo









Anne Hvides Gaard, Svendborgin vanhin rakennus, vuodelta 1560.

Svendborg on Tanskassa Etelä-Tanskan alueella sijaitsevan Svendborgin kunnan keskustaajama. Vuoden 2012 alussa taajamassa oli 26 897 asukasta.[1]

Svendborg on myös entinen kaupunki, mutta vuonna 1970 Tanskassa luovuttiin kaupunkikäsitteestä. Svendborgin satamakaupunki sijaitsee keskellä Tanskaa Fynin saarella. Svendborg on Odensen jälkeen Fynin toiseksi suurin ja Tanskan 25. suurin taajama.

Historiaa

Svendborgin kaupunki saavutti 750 vuoden iän vuonna 2003. Vuonna 2000 kaupunkia laajempi Svendborgin kunta julistettiin Tanskassa vuoden kunnaksi. Kaupungin vanhin asuinrakennus, vuodelta 1560 peräisin oleva Anne Hvides Gaard, toimii nykyisin museona. Kaupungissa on myös vuoteen 1220 asti juuret omaava Nikolainkirkko.

Svendborg on vanha kauppakaupunki, jonka historia ulottuu aina 1200-luvulle (mainittu Swineburgina) ja se oli myöhäiskeskiajalla Skandinavian pääkauppasatamia.[2]

Muuta

Lähteet

  1. a b BEF44: Folketal 1. januar efter byområde Danmarks Statistik. Viitattu 20.2.2013. (tanskaksi)
  2. Information and map of Svendborg hotelinformation.com. Arkistoitu 6.8.2007. Viitattu 31.1.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Svendborg.
  • Svendborgin kunnan kotisivut (tanskaksi)
  • Sydfyns Turistbureau (tanskaksi) (saksaksi) (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Tanska Tanskan kuntien keskustaajamat
Pääkaupunkialue
Sjællandin alue
Etelä-Tanskan alue
Keski-Jyllannin alue
Pohjois-Jyllannin alue
  • n
  • k
  • m
Tanska Tanskan 30 suurinta taajamaa väkiluvun mukaan (1.1.2020)
Tilanne 1. tammikuuta 2020 Tanskan tilastojen mukaan, katso taulukko BY1 osoittessa statbank.dk.
1.Kööpenhamina*1 330 993
2.Aarhus280 534
3.Odense180 302
4.Aalborg117 351
5.Esbjerg72 037
6.Randers62 482
7.Kolding61 121
8.Horsens59 655
9.Vejle57 655
10.Roskilde51 262
11.Herning50 332
12.Helsingør*47 360
13.Hørsholm47 499
14.Silkeborg*46 923
15.Næstved43 803
16.Fredericia40 981
17.Viborg40 778
18.Køge37 754
19.Holstebro36 643
20.Taastrup34 364
21.Slagelse34 015
22.Hillerød*33 391
23.Holbæk28 833
24.Sønderborg27 841
25.Svendborg27 068
26.Hjørring25 780
27.Nørresundby23 546
28.Frederikshavn23 124
29.Ringsted22 898
30.Haderslev22 101
Asteriskilla (*) merkityt taajamat sijaitsevat useamman kuin yhden kunnan alueella.