Jari Elsilä

Jari Elsilä (s. 10. huhtikuuta 1960 Liminka)[1] on nimimerkkiä Jari käyttävä poliittinen pilapiirtäjä. Sanomalehti Kalevaan päivittäin piirtävä Elsilä on Suomen tunnetuimpia pilapiirtäjiäkenen mukaan?.

Elsilä on ollut Kalevan vakituinen työntekijä vuodesta 1994.[1] Aikaisemmin hän piirsi muun muassa sanomalehti Kansan Tahtoon, Ilta-Sanomiin sekä Ahjoon.

Elsilän piirrostyyli on hivenen rujoa ja varsin pelkistettyä – esimerkiksi varjostuksia on vain vähän. Itse hän kuvaa tyyliään ”taloudelliseksi viivankäytöksi”. Elsilä piirtää perinteisellä tekniikalla käsin ja käyttää tietokonetta ainoastaan viimeistelyyn ja lopputuloksen skaalaukseen.[2]

Elsilä asuu Oulussa Iskon kaupunginosassa. Vapaa-aikanaan hän muun muassa soittaa kitaraa oululaisessa rhythm and blues -yhtyeessä Mojo Zombies.[3]

Elsilä on näytellyt sivuosissa Jarmo Lampelan elokuvassa Sairaan kaunis maailma (1997) sekä Aki Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot (2006).

Julkaisuja

  • Kootut mu(i)stelmat. Oulun Kirjateollisuus. 1986. ISBN 951-99726 - 4 - 1
  • Totta Mooses. Kustannus Pohjoinen, 1996. ISBN 951-749-281-2.
  • Peijoonin peijooni. Kustannus Pohjoinen, 1998. ISBN 951-749-320-7.
  • Ihanaa leijonat, ihanaa. Kustannus Pohjoinen, 1999. ISBN 951-749-336-3.
  • Kurssi nousuun!. Kustannus Pohjoinen, 2000. ISBN 951-749-357-6.
  • Douppinoukkio. Kustannus Pohjoinen, 2001. ISBN 951-749-362-2.
  • Ruuvi kiristyy. Kustannus Pohjoinen, 2002. ISBN 951-749-370-3.
  • Demokratian riskiretki. Kustannus Pohjoinen, 2003. ISBN 951-749-371-1.
  • Jari 2004. Kustannus Pohjoinen, 2004. ISBN 951-749-372-x.
  • Jari 2005. Kustannus Pohjoinen, 2005. ISBN 951-749-373-8.
  • Pellit kiinni. Kustannus Pohjoinen, 2006. ISBN 951-749-374-6.
  • Sisar hento valkoinen. Kustannus Pohjoinen, 2007. ISBN 978-951-749-380-2.
  • Stailausta. Kustannus Pohjoinen, 2008. ISBN 978-951-749-381-9.
  • Tulta päin!. Kaleva kustannus Oy, 2009. ISBN 978-951-749-382-6.
  • Kimppakyytiä. Kaleva Oy, 2010. ISBN 978-951-749-384-0.
  • Paradise Jyrki. Kaleva Oy, 2011. ISBN 978-951-749-385-7.
  • Illaksi kotiin. Kaleva Oy, 2012. ISBN 978-951-749-386-4.
  • Fantastista!. Kaleva Oy, 2013. ISBN 978-951-749-387-1.
  • Nuotin vierestä. Kaleva Oy, 2014. ISBN 978-951-749-388-8.

Lähteet

  • Saari, Susanna Saari: Mielipide piirtyy musteella. Kaleva, 10.9.2007. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. Kaleva.plus.oulu. Viitattu 16.11.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Saari, Susanna: Iäkäs Mojo Zombies ei suostu kuolemaan. Kaleva, 10.8.2007. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. Kaleva.plus.oulu. Viitattu 16.11.2008. [vanhentunut linkki]
  • Me teemme Kalevaa. Henkilöstö 1999, s. 22. Oulu: Kaleva Kustannus Oy, 1999. ISBN 951-9306-17-X.

Viitteet

  1. a b Me teemme Kalevaa, 1999
  2. Saari/Kaleva 10.9.2007
  3. Turunen/Kaleva 10.8.2007

Aiheesta muualla

  • Jarin pilapiirroksia Kalevassa
  • Karjalainen, Jussi: Ei enää Kari, vaan nyt tulee Jari Helsingin Sanomat. 12.1.2002. Viitattu 23.5.2011.
  • Valta, Reijo: Fantastista! Pois työpöydältä. 6.9.2014. Viitattu 9.9.2014.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Henkilöt
  • Elonet