Evert Katila
Evert Katila (16. marraskuuta 1872 Punkalaidun – 23. maaliskuuta 1945 Helsinki) oli suomalainen musiikkialan kriitikko, säveltäjä, toimittaja ja toimitussihteeri.
Henkilöhistoria
Katilan vanhemmat olivat virkatalon vuokraaja Josef Katila ja Kaisa Katila. Hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1894 ja opiskeli paitsi geologiaa Helsingin yliopistossa myös viulunsoittoa ja musiikin teoriaa. Hänen opettajinaan olivat muiden muassa Richard Faltin ja Jean Sibelius. Vuodesta 1899 alkaen hän toimi Uuden Suomen musiikkiarvostelijana ja vuodesta 1906 vuoteen 1918 lehden toimitussihteerinä. Vuonna 1919 hän siirtyi toimitussihteeriksi Helsingin Sanomiin. Hän perusti Sävelettären ja oli sen ensimmäinen toimittaja 1905–1906. Katilaa pidettiin taitavana musiikkikriitikkona, hän toimi valtion musiikkilautakunnassa jäsenenä ja varapuheenjohtajana 1905–1945, Kordelinin säätiön hallituksen jäsenenä ja säätiön taiteen jaoston puheenjohtajana sekä Suomalaisen oopperan johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana 1920-1945. Hän kirjoitti artikkeleita ja esseitä musiikkijulkaisuihin.[1]
Taiteellinen tuotanto
Katila sävelsi mieskuorolauluja, tunnetuimpina Pellavankitkijä, Kuningas Erik, Tuutulaulu ja Vielä ne huojuu honkapuut.[1]
Lähteet
- Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 377. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
- Haapanen, Toivo ym. (toim.): Musiikin tietokirja, s. 230. Helsinki: Otava, 1948.
Viitteet
- ↑ a b Virtanen, Aimo Pentti: ”E. Katila”, Suomen säveltäjiä, s. 328–336. Toimittanut Sulho Ranta. Porvoo: WSOY, 1945.
Aiheesta muualla
- E. Katila : Veronan juhlaoopperanäytännöt, Helsingin Sanomat, 17.09.1933, nro 249, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||
