Anssi Rauramo

Anssi Rauramo heinäkuussa 2013.

Anssi Mauno Heikki Rauramo (s. 8. heinäkuuta 1952 Lahti) on suomalainen entinen Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen Helsingin kaupungin liikuntatoimen johtaja. Hän oli aikanaan Suomen parhaita koripalloilijoita. Kansanedustajana Rauramo toimi 1987–1998. Sotilasarvoltaan hän on reservin kapteeni.

Koripalloura

Rauramo pelasi koripalloa Torpan Pojissa ja voitti Suomen mestaruuden vuosina 1978, 1981, 1983 ja 1986. Hän oli SM-sarjan paras korintekijä kausilla 1971–1972 ja 1972–1973, ja hänet valittiin kaksi kertaa vuoden koripalloilijaksi, vuonna 1977 ja 1978[1]. Hän pelasi SM-sarjassa 492 runkosarjaottelua ja teki niissä 9 032 pistettä. Pudotuspeleissä hän teki 1 503 pistettä. Hän on kauden 2006–2007 jälkeen näissä kaikissa tilastoissa edelleen kaikkien aikojen kymmenen parhaan joukossa. Vuonna 1989 Torpan Pojat jäädytti hänen pelipaitansa, numero 7.

Rauramo pelasi 151 maaottelua.

Poliittinen ura

Rauramo valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi vuoden 1987 vaaleissa. Hän toimi eduskunnassa vuoteen 1998 asti, jolloin hän siirtyi liikuntajohtajaksi Helsinkiin. Kansanedustajuuden aikaan hän toimi valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana vuosina 1994−1998. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen hän oli vuosina 1996−1998.[2]

Katso myös

Lähteet

  • Anssi Rauramo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.

Viitteet

  1. Urheilutoimittajien vuoden koripalloilijat kautta aikain Suomen Koripalloliitto. Arkistoitu 20.10.2014. Viitattu 8.4.2008.
  2. Anssi Rauramo Suomen kansanedustajat. 11.12.2007. Eduskunta. Viitattu 8.2.2011.
Edeltäjä:
Kalevi Sarkalahti
Vuoden koripalloilija
1977 ja 1978
Seuraaja:
Risto Lignell
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1987–1991
Eduskuntaryhmä
(53)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1991–1995
Eduskuntaryhmä
(40)
  1. a b Mauri Miettinen siirtyi Kymen läänin maaherraksi huhtikuussa 1993. Tilalle nousi Timo Ihamäki.
  2. Riitta Kauppinen liittyi Kokoomuksen eduskuntaryhmään Keskustan eduskuntaryhmästä kesäkuussa 1994.
  3. Jouni J. Särkijärvi siirtyi ympäristöministeriön asunto- ja rakentamisosaston ylijohtajaksi heinäkuussa 1993. Tilalle nousi Pekka Kivelä.
  4. a b Ilkka Suominen siirtyi Alkon pääjohtajaksi 1994. Tilalle nousi Kirsi Piha.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1995–1999
Eduskuntaryhmä
(39)
  1. a b Pertti Salolainen valittiin 1996 Suomen suurlähettilääksi Lontooseen. Tilalle nousi Pirjo-Riitta Antvuori.
  2. a b Kari Häkämies valittiin Kuopion kaupunginjohtajaksi 1998. Tilalle nousi Heikki Järvenpää.
  3. a b Kirsi Piha valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi 1996. Tilalle nousi Seppo Kanerva.
  4. a b Iiro Viinanen valittiin Pohjolan pääjohtajaksi 1996. Tilalle nousi Jari Koskinen.
  5. a b Anssi Rauramo valittiin Helsingin liikuntajohtajaksi 1998. Tilalle nousi Sirkka Lekman.
  6. a b Tuula Linnainmaa jätti paikkansa kansanedustajana 1997. Tilalle nousi Jouni Sjöblom.
  7. a b Väinö Saario menehtyi vaalikaudella toukokuussa 1996. Tilalle nousi Outi Siimes.

4 Sarkalahti | 5 Kasko | 6 Sten | 7 Taponen | 8 Zitting | 9 Lignell | 10 Mäntynen | 11 Rauramo | 12 Koskinen | 13 Mahlamäki | 14 Laitinen | 15 Saaristo | Valmentaja Petersen

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.